Meiltä saatavilla luonnonkosmetiikkaa ja ekologisia tuotteita.


Frantsila

Frantsilalaiset haluavat luoda kukoistusta. He viljelevät tuotteiden vaikuttavat aineet – kasvit ja kukat – omilla pelloillaan Hämeenkyrössä.

Tätä elämäntyötä he ovat tehneet rakkaudella ja kunnioituksella jo kymmenen sukupolven ajan.

Toiminta perustuu luonnon ja ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Jälkimmäistä ei ole ilman ensimmäistä, ja siksi sillä on väliä, mitä viljelemme – ja erityisesti miten viljelemme.

Agronomit Virpi Raipala-Cormier ja James Cormier siirtyivät viljelemään Frantsilan peltoja luomumenetelmin jo 1980-luvun alussa. Peltojen ja puutarhan puhtaassa maaperässä kasvaa yli 20 luonnonkasvia ja yrttiä. Nyt uusi sukupolvi, Jupiter ja Valo Cormier, vievät luonnonmukaisen viljelyn pioneerityötä eteenpäin noudattamalla uudistavan viljelyn periaatteita. Peltoihin varastoidaan hiiltä erilaisin metodein, ja näin varmistetaan, että maaperä rikastuu vuosi vuodelta. Rikas maaperä tuottaa elinvoimaisia ekosysteemejä, jotka sitovat hiilidioksidia ilmasta ja samalla torjuvat ilmastonmuutosta.

Monimuotoisissa, kukoistavissa ekosysteemeissä kasvaa erityisen ravinteikkaita kasveja. Tuotteisiin pääsevät kuitenkin vain ne, joiden fytoterapeuttisesti vaikuttavat tehoaineet ovat tutkitusti parhaita ihmiselle. 

Frantsila tuottaa erilaisia tuotteita kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Näytetään 1 - 22 / 22 tuotetta
Lajittele
Näytetään 1 - 22 / 22 tuotetta
Lajittele